I won’t be the one…

Telling me to go

But hands beg me to stay

Your lips say that you love

Your eyes say that you hate

Tämä biisi ja erityisesti nämä lyriikat on ollu mulle suuri lohtu viimeaikoina. Ne sopii liiankin hyvin mun elämäntilanteeseen, erityisesti rakkausasoiden kohdalla.

There’s truth in your lies

Doubt in your faith

What you built you lay to waste

There’s truth in your lies

Doubt in your faith…

Tämän biisin voisin omistaa kaikille niille kusipäille, jotka vain vieraili mun elämässä. Ne kyllä varmaan tietää itse keitä ovat, tai jos eivät muka tiedä niin antaa olla.

… All I’ve got’s what you didn’t take

Kyllähän se totuus edelleen on se, ettei kukaan niistä halunnut mun kanssa mitään, eivät halunneet musta mitään. Pitäisikö siitä sitten olla hyvillään vai loukkaantunut, en tiiä.

You promise me the sky

then toss me like a stone

You wrap me in your arms

and chill me to the bone

Mutta totta on myös se, ettei se ollut mun vika. Tottakai sitä aina syyttää itseään jos pettymyksiä tulee, ensimmäisenähän se on mielessä että “mikä mussa on vikana?”. Mutta en se silti minä ollut joka teki väärin ja joka loukkasi.

So I

I won’t be the one

Be the one to leave this

In pieces

En se minä ollut joka pisti kaiken paskaksi ennenku ehdittiin mitään rakentaakaan. Turhauttaa aatella, että mä olin aina vaan se osapuoli joka olisi ollut valmis näkemään sen vaivan ja taistelemaan asian vuoksi.

And you

You will be alone

Alone with all your secrets

Your regrets

Don’t lie

Joka tapauksessa jutun ydin on siinä, etteivät ne tajunneet mitä menettivät. Niiden oma tappio. Niinhän sitä makaa kuin petaa, ja päätösten seuraustenkin kanssa on elettävä. Kaikkea ei voi peruuttaa eikä anteeksipyyntö kata kaikkea, vaikkakin niitäkään mä en oo tarpeeksi saanut.

Mutta antaa olla. En jaksa katkeroitua siitä enää. Menen eteenpäin.

Mä jäin nuolemaan näppejäni nyt, mutta in the end ja after all ne tässä tulee häviämään, en minä.

Linkin Park – In Pieces

Oman elämänsä sankaruutta

Stressi alkaa onneksi varmaan jo vähän helpottaa… Vielä kun saisi muutamat asiat pois päiväjärjestyksestä niin olisin tyytyväinen.

Tänään on ollut muutenkin jo parempi päivä ku eilen. Huh.

Ajattelin tiputtaa pari kiloa… Ei mun tarvisi, siis kun olen normaalipainoinen, mutta haluan vaan olla vielä vähän timmimpi. Ja oon vähän kateellinen ku yks kaveri on laihtunu paljon ja se on nyt tosi timmissä kunnossa, niin tulee itsellekin sellanen fiilis et nyt tsempataan.

Oon myös päättänyt tosissaan etsiä elämääni merkitystä ilman parisuhdetta, sinkkuna. Tiedän, oon sanonu näin ennenkin, mutta aion sen nyt myös toteuttaa. Siis tarkoitan, että en koe sinkkuuttani enää parisuhteen puutteena, vaan yritän alkaa kokemaan sen tämänhetkisenä elämäntapanani, johon en “tarvitse” ketään, mutta jos joku sattuu löytymään, niin se on vaan positiivinen lisä. Ja sitten jos ero tulee, niin ei ole rakentanut elämäänsä pelkästään suhteen varaan, vaan on sitten jotain “mihin palata”, eikä jää tyhjän päälle. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Ja kaikista haastavin tehtävä tässä on se, että mun pitää alkaa tosissaan tykkäämään itsestäni ja elämästäni tällaisenaan: silloin nimittäin todennäköisimmin myös se mahd. toinen osapuoli näkee asian samoin, eli niinkuin sanotaan rakasta ensin itseäsi niin sitte muutkin rakastaa sua ;)

Mutta joo… Eli toistaiseksi kuuluu hyvää, tai varovaisen optimistista, että toivottavasti suunta jatkuu näin :)

Venyy, vituttaa, kiehuu yli

Tuntuu että on viime päivinä ollu pinna niiiin äärimmäisen kireällä, että pitäny tosissaan laskea kymppiin mielessä minuutin välein, ettei räjähdä. En tiedä miksi, tuntuu vaan että kaikki mahdollinen ärsyttää.

Toisinaan taas ei tunnu yhtään miltään. Olo on vaan henkisesti väsynyt, niinku ois venytetty sieto-ja kestokyky äärimmilleen eikä se edes riitä enää.

Vituttaa ja masentaa tämä jatkuva stressi ja ikävät tapahtumat. Alan olla oikeesti niin lopussa. Tiedän, että valitan kaikesta, eikä mun elämässä nyt varmaan moniin muihin verraten mitään kovin “pahaa” edes tapahdu, mutta tuntuu silti vaan niin… tyhjältä. Ei voi luottaa mihinkään kun tietää, että jos luottaa niin kohta vedetään matto alta ja pitää alottaa palasten kerääminen taas alusta. Ei vaan enää jaksais koota kaikkea alusta uudestaan kun tuntuu ettei siinä oo mitään pointtia, kun kohta kaikki taas hajoaa käsiin ja pitäisi aloittaa alusta.

Ehkä jätän kaiken vaan levälleen ja annan olla. Ketään edes kiinnosta olenko mä ehjä vai hajalla ja missä mun elämä kulkee ja miltä musta tuntuu. En enää kokoa niitä palasia, niin ei oo mitään mitä särkeä.

Linkin Park – Bleed it Out

Rohkeutta

Tekisi mieli soittaa jollekulle ja lörpötellä vaan jotakin, niin tulisi pirteempi mieli. Nyt on taas ollu vähä laimee fiilis, tuntuu et kaikilla muilla on kivempaa ku mulla.

Muttah, en tiiä. Pitäis tehä kouluhommia vaan ei millää jaksa, vaikka tiiän olevani pulassa jos en niitä tee. Hemmetti.

Tuntuu, että ois niin ihana olla rakastunut ihan täysillä. Mutta kaikki tyypit, joihin nykyisin törmään, ei tunnu miltään. Ne ei herätä oikeesti semmosta kolahdusta, että tää se nyt on. Kaikki on vaan sillee nääh ei… Vaikka toisinaan yritän antaa mahiksia että jos se nyt vielä tästä lähtis, mutta ku tiiän, ettei se lähde.

Tuli tuossa vielä entistä säälittävämpi olo, ku kaverit kertoili et ne tuntee sellaisen ja sellaisen tyypin, joka sopisi mulle, järkätäänkö treffit jeij… samassa keskustelussa puhuttiin jo siitä, et pitäis painattaa jotain käyntikortteja mun yhteystiedoilla joita sitte mun kaverit jakelis hyville ehdokkaille. Eeh… No thanks.

Jooh. Vaikka se nyt olikin vaan vitsiä, niin… tunnen itteni kyllä niin säälittäväksi. Pelkään vaan et jos kaikki muutki alkaa nähdä mut säälittävänä…

En tiedä miten tästä tilanteesta oikeen rimpuilisi irti. Tuntuu, että aina ku lupaan itselleni, että nyt taukoa, en edes kattele ketään, niin sitte taas tulee vastaan joku kusipää ja sama säätämisvääntämiskuvio alkaa alusta, vaikka kaikkikai sen tietää jo valmiiks miten se päättyy.

Jokohan tässä oltaisi tämän asian suhteen niin pohjalla että se suunta kääntyis viimein ylöspäin :D Voi elämä…

Tyhjänpäiväistä

Ei oo mitään uutta ja ihmeellistä. Päivitän silti.

Oon taas varmaan ryntäämässä päätä pahkaa johonki tosi typerään. Enkä osaa muutakaan. Aika surullista, tunnen itteni vähä epätoivoiseksi. Ehkä yritän liikaa. Tai sitten musta on tullu outrageous bitch.

Ehkä musta on tulossa kuin mies, siis käytökseltäni tietyissä asioissa tiettyjä asioita kohtaan. Oh my…

Ajattelen ihania ihmisiä, jotka on mulle täysin saavuttamattomia. Tai sitten pitäisi vaan röyhkeästi mennä ja yrittää. Mene ja tiedä. En oo oikeasti sellainen, en oo oikeasti tällainen. En tiedä miksi toimin niinku toimin nyt.

Kukaan ei taida enää tietää mistä puhun ja mistä on kyse, mutta mitäpä siitä :D

Hukassa

En tiedä… mihin suuntaan sitä lähtisi. Jotain muutosta tarviin mutta… toteutus on work in progress.

Mutta sen tiiän että en voi enkä halua jatkaa näin.

Kun vaan sitte jossain vaiheessa oppisi olemaan tyytyväinen siihen mitä on, siihen missä on ja siihen mitä on jäänyt taakse. Eikä silloin oo kiirettä tai tarvetta mihinkään, ei itsestäni eikä elämästäni.

Mutta ihminenhän on perusluonteeltaan tyytymätön että kai mä silti kehittäisin jonkun aiheen josta valittaa, vaikka nämä ongelmakohdat joskus ratkeaisikin.

There’s something inside me that pulls beneath the surface.

Linkin Park – Crawling

Delete

Mun facebookin estolista alkaa karttua. Paljastan, että tällä hetkellä siellä on 5 nimeä. Kun kerran jonkun poistan mun kavereista niin pistän sen samantien estolistalle, jotenkin tuntuu aina paremmalta niin. Ja oon kavereistani poistanu ja estäny vaan sellaisia, joista en oikeasti halua enää tietää _mitään_ ja joiden en halua kuuluvan minun elämääni _enää koskaan_. Muun muassa tällä listalla on nyt myös tämä tyyppi josta eilen kerroin.

Sydän meinaa lyödä vähän ylimääräisiä, ja mielessä risteilee “entä jos sittenkin”, vaikka tiedän, että tämä on nimenomaan minulle itselleni parhaaksi näin.

Vielä ois edessä kaikkien niiden suloisten ja ihanien viestien poisto kännykästä, mitä tää kyseinen tyyppi on lähettänyt. Nyt ne vaan ei enää tunnu suloisilta, vaan lähinnä tekee pahaa ja katkeraa lukea niitä, kun tietää, että kaikki se mistä niissä puhutaan oli vaan kusetusta.  Kunpa en ois ees ikinä tavannut koko tyyppiä, olisin säästynyt tältäkin pettymykseltä.

I set myself free by pressing “delete”.

Se on aika outo tunne kun aina pettyessään ihmiseen ja poistaessaan sen ihmisen elämästään tulee sellainen tunne että poistaa osan itsestään. Tiedän, kauhea klisee, mutta siltä se oikeesti tuntuu. Ehkä se “jotain” on pala pois omasta naiiviudesta ja luottavaisuudesta, uskosta mihinkään todellisiin ihmissuhteisiin tai siitä, että kaikki jätkät ei ole kusipäitä. Kuka tietää, mutta tulee sellainen olo että oikeesti amputoi itsestään osan irti.

Mutta toisaalta, jos ei kärsi ei osaa arvostaa, ja jollei poista jotain ei voi saada tilalle parempaa. Ja jollei välillä palaa lähtöruutuun ja kyseenalaista asioita ei voi päästä elämässä eteenpäin. Mun näköjään pitää palata sinne lähtöruutuun tässä asiassa useammin ku monien muiden, mutta kyllä koen, että joka kerralla sitä jotain uutta on oppinut. Voisihan asiat olla huonomminkin, niinku joillain ihmisillä, jotka ei koskaan opi vaikka junnaavat jatkuvasti siellä lähtöruudussa.

Avautuminen vol. miljoona on päättynyt.

Muse – Undisclosed Desires

Blindness

Kyllä sitä fiksuinkin voi olla itselleen ja tilanteelleen sokea. Mutta onneksi on olemassa ihmisiä jotka sitte takoo järkeä päähän ja antaa silmät käteen, niin sanotusti. Ne on just niitä ihmisiä, jotka todella välittää ja jotka jakaa välillä sitä tough lovea, kun sitä tarvitaan. Ne sanoo ääneen ne asiat mitkä itekin todeksi tietää, mutta joita ei vaan itse aina näe tai myönnä. Niiden sanomana asioista tulee todellisia.

Mulle piti erään taholta tänä aamuna ihan kunnolla takoa järkeä päähän, itseni parhaaksi. Kyllä muutamat muutkin samaa on yrittäneet jo tovin, myös tämä sama ihminen pariinkin otteeseen on jo sanonu mulle samat asiat, mutta jotenkin vasta nyt sen tajusin. Tässä on nyt sitten tämä päivä mennyt itkeskellessä kun tajusin itekin, että erään ihmisen aika mun elämässä pitää päättyä. Mä oon sille mahdollisuuksia antanut jo liiaksikin, ja jotenkin nyt oon tajunnut parikin asiaa missä se on oikeesti vaan valehdellu mulle ja mä tyhmyyttäni oon uskonu.

Henkisesti tosi hyväksikäytetty olo. En kehtaa kaikkia tapahtuman kulkuja tänne yksityiskohtaisesti selittää, mutta syytän itseäni, vaikka syy ei minun olekaan.

Niinku vanha sanonta kuuluu, että jos joku haluaa lasin maitoa, niin ei se sen takia koko lehmää osta. Musta tuntuu että jätkät toimii mun suhteen samalla periaatteella, ne hakee musta jotakin (kumma kyllä ei seksiä, tai ainakaan ei oo siltä vaikuttanu, koska mun säädöt tuppaa loppumaan ennenku siihen vaiheeseen edes ehditään), turvaa, huonon hetken lohtua, olkapäätä, flirttiä, mitä tahansa. Ja kun ne kokee että ovat sen “maitolasinsa” saaneet (esim. saaneet itkeä huonot kokemuksensa mulle ikäänku mä oisin joku terapeutti tjtn) tai huomaavat ettei sitä ole tulossa (esim. etten ala miksikään heittopussiksi johon otetaan yhteyttä vaan huonona hetkenä ja muulloin evvk tms) niin ne häipyvät. Mä en kelpaa kenellekään oikeaksi tyttökaveriksi, kaikki jää aina siihen pelkkään hetkelliseen tuttavuuteen tai pieneen flirttiin/säätöön tai mitälie.

Mulla on sellanen tosi venytetty olo. Niinku ois henkisesti puserrettu kaikki mehut irti, etten enää jaksa oikeen mitään. Eikä se johdu pelkästään tästä mun tuurista rakkauselämässä, vaan jotenki muutenkin. Semmonen olo, että tartteis pitkän loman omasta elämästä, mutta mitenpä sellainenkaan on mahdollista.

Help me leave behind some reasons to be missed

Don’t resent me and when you’re feeling empty

Keep me in your memory

Leave out all the rest

Linkin Park – Leave out all the rest

On se hankalaa

Ei mun elämä niin angstista oo muuten ku mitä oon noita lyriikoita lainaillu jne. Musta Linkin Parkilla on vaan niin hienosti kirjotettuja noi lyriikat, etten paljo parempia tiiäkään. Aikoinaan tosin mä kelasin paljo tollasia juttuja mitä noi lyriikat, mut nykysin oon ehkä vähä… optimistisempi. Kuitenkin. Vaikka angstaanki ihan liikaa.

Enivei asiaan. Miks mä en onnistu pitämään yhtäkään ihmissuhdetta kasassa, tai ylipäätään ees kehittämään mitään ihmissuhdetta. Ja voi kyllä, puhun nyt taas miehistä, ainaki pääasiassa. Mikähän siinä on et kaikkien into lopahtaa mun kans heti alkuunsa… Jumankauta.

No tämmöstä taas, mutta aivan sama. Näillä mennään ku ei muuta kaupasta löytyny.. heh.

Chester Bennington on muuten ihana mies. Ihanista ihanin. Komee ku mikä ja lauluääni on varmaan paras mitä skenestä löytyy, ainaki mun mielestä. Ah. (Ja tietty mikä rokkistaraklisee et se on naimisissa sen jonku ex-playboytytön kans… huoh). Mut on se ihana. Anteeksi taas tää teini-ihkutus, mut ei voi mitään.

…and there would never be a past.

Argh. Tuli vähä juhlistettua, nyt on morkkis. Pelkään että väärät asiat paljastuu väärille ihmisille. Toisaalta, jos niin käy, kiellän kaiken.

Haluan edelleen sen ihmisen, joka on nyt mulle vähä outona ja josta ei voi tietää voiko siihen luottaa. Mutta haluan sen silti, ja tunnen itteni säälittäväksi.

Why do I keep doing this to myself?

Sometimes I think of letting go and never looking back

And never moving forward so there would never be a past.

…Just washing it aside, all of the helplessness inside

Pretending I don’t feel misplaced, it’s so much simpler than change

Linkin Park – Easier to Run