Mulla on pari isompaa juttua, jotka on mulle itelleni vaikeaa, erittäin vaikeaa hyväksyä, mutta joille mä en itse voi mitään. Niiden kans pitää oppia vaan elämään ja hyväksyä ne, mut toistaseksi en oo näin voinu tehdä. En nyt vielä ainakaan kehtaa edes tänne blogiin niitä kirjoittaa, ne on mulle liian arkoja, ehkä joskus myöhemmin.
Mutta joka tapauksessa… Suurin pelko rakkausasioissa on mulla juuri nämä isot jutut. Ettei se toinen osapuoli hyväksy niitä minussa. Ettei se hyväksy mua sellaisena kuin mitä mä oikeasti olen. Että viimeistään siinä vaiheessa kun ne asiat paljastuu mut jätetään tms.
Mä en halua sääliä, mä en halua että mulle teeskennellään ettei joillain asioilla oo merkitystä jos niillä kerran oikeasti on merkitystä, mä en halua että mun kanssa ollaan vaan siks ettei “uskalleta” jättää, tai mitä tahansa sellaista. Ymmärrätte varmaan. Mutta mä pelkään, etten kelpaa. Etten oo tarpeeks hyvä, että nää tietyt asiat tulee aina pilaamaan kaiken. Oikeasti ihan hirvittävä tunne kun sitä alkaa vähääkään aatella, tuntuu ettei saa happea kun se ahdistaa niin paljon.
Vaikka kyllä mä tiiän ne sanonnat siitä, et jos oikeesti rakastaa niin sellasilla asioilla ei oo mitään väliä, ja että rakkaus voittaa kaiken ja blaa blaa jne jne, mutta en vain jaksa uskoa siihen. Ei elämä mene niinku saduissa.
Nytkin tuntuu tämän erään henkilön kanssa siltä, että pidättelen tavallaan hengitystäni koko ajan. En uskalla olla oma itseni, sanoa kaikkea mitä mieleen tulee, näyttää heikkouksiani, varsinkaan näitä isoja juttuja, en uskalla avautua. En vedä mitään roolia tai esitä muuta kuin olen, mutta ikäänkuin annan itsestäni sellaisen “sensuroidun” version, joka on minä, mutta vain jäävuoren huippu minusta. En uskalla heittäytyä, vaan pidättelen itseäni ja tunteitani.
Joskus olen todella lähellä paljastaa vahingossa jotain syvällisempää itsestäni, mutta nielaisen sen sitten saman tien. En halua mennä sille alueelle, koska en tiedä millaiset vaikutukset sillä on. Jokseenkin arvelen, että aika huonot. Nothing would be same again, ever again.
Tiedän kyllä myös, etten voi jatkaa näin loputtomiin. Ehkä mä tahallani sabotoin tän jutun ennenkuin se päivä koittaa, vaikka se on helvetin tyhmää, mutta… En uskalla katsoa sinne kortin toiselle puolelle.
